Tarpojat

Valitse puolivuotiskausi, josta haluat vinkkejä.

Viikoittaiset kokoukset ovat tarpojien partioharrastuksen perustoimintaa. Tarpojavartion kokouksissa tehdään tarppojen aktiviteetteja. Tarppoja on neljä, kukin kestää puoli vuotta ja perehdyttää tarpojan johonkin teemaan. Tarppoja ovat Luovuus, Leiri, Yhteiskunta ja Selviytyminen. Tarpojatoiminnan ytimessä on yhdessä tekeminen ja kaverit. Toimintaan kuuluu uusien taitojen oppimista, kisailua, välillä päästään syventymään tiiviisti, välillä heitetään aivot narikkaan ja leikitään.

Tarpojakokousten tärkeimpiä kriteerejä on konkreettinen ja perusteltu toiminta. Tekemisen on tuotava todellisia haasteita, mutta tarvittaessa johtajan on osattava joustaa. Tärkeää on, että vartion johtajan, samoajan, tukena on luotsi, joka osaa tarvittaessa tukea samoajaa toiminnan suunnittelussa ja mielekkäässä toteutuksessa.

Tarpojavartio kokoontuu kerran viikossa. Lisäksi tarpojille järjestetään yhden – kahden kuukauden välein koko ikäkauden tapaamisia. Tapahtumat voivat olla retkiä, kisoja, vaelluksia tai muita tapahtumia.

Tarpojaillan rakenteesta:

Kokous alkaa alkumenoilla. On tärkeää, että kokouksella on selkeä alku ja että kaikki ovat ajoissa paikalla. Samoaja näyttää esimerkkiä tarpojille, eikä saavu itse myöhässä. Lauman alkumenoihin voi kuulua muun muassa alkupiiri, vartion oma huuto ja läsnäolojen merkitseminen.

Sitten leikitään! Alkuun yksi tai kaksi energiaa purkavaa leikkiä, jotka mahdollisesti johdattelevat illan aiheeseen. Nämä voidaan leikkiä myös pihalla ennen sisälle menoa ja suorittaa vasta sen jälkeen sisällä alkumenot. Jos ryhmä on rauhallinen, voi alkuun sopia myös kuulumisrinki: ”mikä eläin olisit tänään”, ”mikä väri kuvaa päivääsi”, ”mitä teit viikonloppuna”. Muistakaa katsoa kelloa, että rupattelu pysyy napakkana.

Alkumenojen jälkeen aloitetaan kokouksen aiheen alustus. Muistellaan, onko aiheesta puhuttu aiemmin ja annetaan ohjeet aktiviteettiä varten. Muista pitää osa kokouksista ulkona tai jossain ihan muualla!

Välillä kannattaa leikkiä. Vaikka teini-iässä leikit saattavat tuntua joistakin lapsellisilta, usein niistä innostutaan kun päästään vauhtiin. Anna tarpojien itse toivoa lempileikkiään, tai opeta uusia, haastavampia leikkejä.

Jokainen tarpojavartio huolehtii, että kolo on vähintään yhtä hyvässä kunnossa kokouksen lopuksi kuin mitä se oli kokouksen alussa.

Ilta päättyy vartion omiin loppumenoihin, joita ovat esimerkiksi rauhoittumisleikki, kirjan lukeminen, jatkotarina, musiikin kuunteleminen, huuto, laulu, rauhoittuminen tai hiljentyminen ja sisaruspiiri sähkötyksineen. Lopuksi on myös hyvä käsitellä tärkeät tai ilmoitusluontoiset asiat esimerkiksi tulevista retkistä ja jakaa tarpojille tiedotteet kotiin vietäväksi.